Kaijan Kotileipä

Etusivu   Tapahtumia   Tuotteet   Työtilat   Myyntipaikat 

 

 



Kaijan Ruisleivän tarina

1984 ystäväni, jo edesmennyt Rauni, soitti ja kysyi kiinnostustani perustaa leipomo Heinolaan. Sopiva leipomotila olisi vapaana Heinolan kirkonkylällä, ruokakaupan alakerrassa. Olin  aluksi häkeltynyt ja epävarma asiasta, mutta tein kuitenkin nopeasti päätöksen leipomisen aloittamisesta. Jo toukokuussa samana vuonna leivoin ensimmäiset tilaukset.

Yläkerran kauppias toivoi valikoimiinsa hyvää rukiista leipää. Tähän ruisleipään sain sitten juuren heinolalaiselta maatilalta. Juuren alkuperä ulottuu luovutettuun karjalaan. Kokeilujen ja kehitystyön jälkeen syntyi  Kaijan Ruisleipä. Se sai nopeasti hyvän maineen ja vankan aseman niin paikallisten kuin kesäasukkaidenkin keskuudessa.

Leivän leivonta jatkui kirkonkylällä aina vuoteen 1998 asti.  Noihin aikoihin talousalueella tapahtui suuria myllerryksiä, mm. Heinolan moottoritie ja Citymarket olivat valmistuneet.  Liikeideani olisi tarvinnut päivittämistä, harkinnassa oli mm. oma myymälätila. Päätin kuitenkin luopua leipomisesta pitkän työrupeaman päätteeksi.

Samana vuonna, 1998, heinolalainen ravintolayrittäjä perusti kahvila-pienleipomon Heinolan keskustaan. Hän tiedusteli, voisiko ruisleipääni leipoa heidän tiloissaan. Käytössä olisivat tarkoitukseen sopiva arinauuni sekä asiansa osaava, taitava leipuri. Annoin suostumukseni ja niin ruisleipä siirtyi heille ”lainaan”. Vuonna 2000 siirryin äitiysloman sijaiseksi kyseiseen kahvila-Capuccinoon ja niin ruisleipäni oli taas käsissäni.

Vuonna 2005 sain pyynnön lähettää leipäni Ruisveljille ruisleipätestiin. Ruisveljet oli perustettu puolustamaan kotimaista ruista ja ruisleipää. Leipäni menestyi testissä, sai kärkisijan, ja tätä menestystä paikallislehti otsikoi ”Suomen parasta”, josta jäi elämään myös leikkimielinen mainoslause. Kaijan Ruisleipä on ollut mukana myös muutamassa muussa leipätestissä hyvällä menestyksellä.

Innostukseni ja kiinnostukseni ruisleipää kohtaan kasvoi edelleen. Vuonna 2007 aloin etsiä omaa leipomotilaa, mutta sen löytäminen olikin vaikeaa. Vuoden 2009 alussa löytyi kuitenkin Heinolan Myllyojalta tila, johon saisi leipomon remontoitua. Heinäkuussa 2009 paistoin ensimmäiset leivät uusissa työtiloissa. Kaijan Ruisleipä oli palannut kotiin!