Kaijan Kotileipä

Etusivu   Ruisleipä   Tuotteet   Työtilat   Myyntipaikat   Tapahtumia

 



Ravintolapäivä 16.5.2015

Ravintolapäivää vietettiin mukavan lämpimässä, aurinkoisessa säässä. Asiakkaita oli liikkeellä runsaasti koko keväisen päivän ajan. Ja he antoivat oikein hyvää palautetta onnistuneesta päivästämme. Ravintolan sisustus oli niinikään keväisen keveä vihreine sävyineen ja tarjolla oli suussasulavia herkkuja joita tuttuun tapaan tehtiin ja tarjoiltiin hyvässä talkoohengessä. Tällä kertaa tarjolla oli sitruunaista valkosuklaa pannacottaa, mango-marenkileivoksia, lakkaherkkuja, suuren suosion saavuttaneita tuulihattuja lohitäytteellä, kinkkurullia sekä tietenkin monenlaisia Kaijan valmistamia perinteisiä leipomotuotteita aina erilaisista kahvileivistä herkullisiin ja tuoreisiin ruokaleipiin.

***

Ravintolapäivä 15.2.2015

Toisessa ravintolapäivässämme oli tarjolla hernesoppaa ja monenlaisia leivonnaisia; ruis- ja sekaleipää, laskiaispullia, erilaisia pullia, suppispiirakkaa, lakkaleivoksia, seeprakakkua... Ilma oli upean aurinkoinen. Päivä toteutettiin talkoovoimin kuten ensimmäinen koitoskin. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan mutta sitä ennen tapaamme toivottavasti leipämyymälässämme.

***

Ravintolapäivä 15.11.2014

Ravintolapäivää on Suomessa vietetty toukokuusta 2011 lähtien, johon osallistuimme nyt ensimmäistä kertaa Tuulikaappi Cafén muodossa. Kiitos innokkaan talkooporukan, saimme vietettyä antoisan kahvilapäivän. Asiakkaita kävi mukavasti Tuulikaappi Cafèssa sekä Kaijan leipomomyymälässä koko aukioloajan. Tarjolla oli kahvia sekä suussasulavia bliniannoksia useilla täytteillä, unohtamatta tietenkään Kaijan maukkaita kakkuja ja pullia.

Kiitos hyvän talkooporukan ja mukavien asiakkaiden, olemme mukana myös seuraavana ravintolapäivänä ensi helmikuussa.

***

Lahdessa järjestettiin 1.10.2011 Sadonkorjuu-messut. Siellä Ruismestari Kaija Hyväkkä, sai Ruisveljien luovuttamana kunniakirjan ansioituneesta työstään leivän parissa.

"Kaija Hyväkkä on työskennellyt ansiokkaasti suomalaisen ruisleipäkulttuurin elinvoimaisuuden turvaamiseksi kehittämällä ja leipomalla aidoista suomalaisista raaka-aineista herkullista ruisleipää. Hän on myös kehittänyt myyntikanavia siten, että kuluttajat saavat näitä tuotteita nautittavakseen.

Niin Kaija Hyväkkä on ollut turvaamassa aidon suomalaisen ruisleivän ja sen leipomistaidon siirtymistä uusille sukupolville."